29.11.2018

JOENSUU PÄIVÄN YRITTÄJÄPALKINTO 2018 JOKIKONEELLE

Tunnustuksena ansiokkaasta ja menestyksekkäästä yritystoiminnasta sekä rohkeudesta toimia edelläkävijänä vapaa-ajan ja konekaupan erikoisliikkeenä on Jokikone Oy:lle myönnetty kaupungin avain nro 37. (teksti omistuskirjassa 29.11.2018)
Kuva tulossa

Tunnustuksena ansiokkaasta ja menestyksekkäästä yritystoiminnasta sekä rohkeudesta toimia edelläkävijänä vapaa-ajan ja konekaupan erikoisliikkeenä on Jokikone Oy:lle myönnetty kaupungin avain nro 37.
(teksti omistuskirjassa 29.11.2018)

 

Vene- ja konekaupan ammattilainen

Näin itse toteamme meistä verkkosivujemme suuressa otsikossa, ja miksi emme toteaisi, koska arvoihimme kuuluu olla vapaa-ajan konekaupassa alamme paras. On oikeastaan eräänlainen onni, että saamme olla Pohjois-Karjalainen ja etenkin Joensuulainen alan toimija, täällä meillä on Suomenkin mittapuun mukaan reipas, mutta kuitenkin reilu kilpailu eri toimijoiden kesken. Laatutietoiset ja vaativat asiakkaat sekä tietenkin paikkakuntamme myönteinen arvostus yrittäjiä kohtaan, nämä kaikki ovat suuria etuja kun toimimme kohtuullisen kapealla vapaa-ajan konekaupan sektorilla.

Jokikone Ky perustettiin vuonna 1980, ensimmäisenä vapaa-ajan erikoisliikkeenä Itä-Suomessa.  Liikkeen ensimmäiset toimitilat sijaitsivat Torikadulla, kauppatilaa oli reippaan omakotitalon verran eli noin 150 m2, Vuosikymmen vaihtui 90-luvuksi ja uudet avarammat tilat löytyivät Teollisuuskadulta, muutto sinne tapahtui marraskuussa 1991, samassa yhteydessä kommandiittiyhtiöstä tuli osakeyhtiö ja mukaan omistajiin tulivat perustajien Paavo ja Toini Halosen pojat, Marko ja Veli-Pekka Halonen. ”Elettiin vaikeaa laman aikaa, kauppa kävi, mutta kehnosti, toimitilavelka paino niskassa, aika oli varmaankin haastavaa vanhemmilleni, mutta me silloiset parikymppiset emme sitä lamaa noteeranneet, oli enempi intoa kuin taitoa, mutta eteenpäin mentiin ja välillä vauhdikkaastikin” toteaa yrittäjät Marko ja Veli-Pekka Halonen

Eteenpäin menosta kertoo muutto nykyiselle liikepaikalle kymmenkunta vuotta sitten, tilat ovat kymmenkertaistuneet, samoin liikevaihto, henkilökuntamääräkin kasvanut merkittäväksi ja varmaan se tietokin on matkalla karttunut.

Suuret muutokset ovat meillä olleet aina noin 10-vuoden välein ja niinpä tammikuussa 2017 saimme toimiluvan ja Y-tunnuksen Venäjälle. Olemme parin vuoden ajan rakentaneet vapaa-ajan konekaupan pilottiyritystä Venäjälle, ja nyt joulukuussa 2018 tuleemme avaamaan ensimmäisen kivijalkakaupan Petroskoissa, liike toimii nimellä OOO Jokikone RUS.  Olemme varmaankin ensimmäinen Pohjois-Karjalainen yritys, joka avaa kuluttajille suunnatun kaupan Karjalan Tasavallan alueelle.

Suomalainen osaaminen ja luottamus suomalaiseen tekemiseen ovat vahvoja kilpailukykyjä joihin tulemme nojaamaan Venäjän liiketoiminnoissa.

Nykyisin Jokikone on yksi Suomen suurimmista vapaa-ajan konekaupoista. Tyytyväisten asiakkaiden kannustus, alan parhaimmat tuotteet ja menestyminen muuttuvassa maailmassa kannustavat meitä jatkamaan.

Haluamme kiittää Joensuun kaupunkia sekä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiötä saamastamme huomionosoituksesta ja samalla onnittelemme lämpimästi 170 vuotta täyttävää Joensuun kaupunkia.

Jokikone INFO

- perustettu 1980 / tytäryhtiö OOO Jokikone RUS avataan joulukuussa 2018

- liikevaihto 7.5 me 2017

- henkilökunta Jokikone Oy 14 / OOO Jokikone RUS 4

 

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK